Kategoria: uutta

Kuka…

…flamencotanssija Erika Alajärvi aloitti flamencon opiskelun vuonna 1990 Helsingissä. Madridiin legendaariseen espanjalaisen tanssin ja flamencon keskukseen Amor de Dios -studioon vei tie ensimmäisen kerran vuonna 1991. Siellä hän on opiskellut vuosien varrella useaan otteeseen monien tunnettujen maestrojen johdolla vieraillen välillä myös Sevillassa ja Granadassa.

Opintoja Suomessa ja Espanjassa mm. seuraavien opettajien ja taiteilijoiden ohjauksessa: Mia Vasara, Reima Nikkinen, Anna Blanca, Katja Lindroos, Hannele Tuomipuu, Maria Kause, Anna Haaranen ja Marianna Stråhlmann

Andrés Marín, Bélen Maya, Carmen Cortés, Carmela Grego, Carmelilla Montoya, Concha Jareño, Fernando Galán, Inmaculada Ortega, Israel Galván, Josele, Juana Amaya, Manuel Reyes, Maria Magdalena, Maria Torres, Miguel Cañas, Nuria Truco, Rafaela Carrasco

Ensimmäiset opetustehtävät tulivat jo varhain omien opettajien sijaisuuksina. Omia tunteja hän on vetänyt vuodesta 1994 lähtien pääasiassa Helsingissä, mutta myös eri puolilla Suomea sekä ulkomailla Madridissa, Pietarissa ja Tallinnassa. Vuonna 1998 hänestä tuli Suomen Tanssitaiteen Liiton (nykyisin Suomen tanssi-ja sirkustaiteilijat eli STST) hyväksymä tanssipedagogi.

Opetuksen pääpaino on ollut vuodesta 2016 alkaen lyhyissä lähikursseissa ja työpajoissa eri puolilla Suomea sekä verkkotunneissa ja flamencoretriitissä Espanjassa. Hän painottaa opetuksessa hyvää perustekniikkaa ja flamencon tuntemista niin eri tanssittavien flamencon tyylilajien kuin koreografian rakenteen suhteen.

Flamencon lisäksi Erika on sertifioitu TRE® -ohjaaja. Hän ohjaa myös kehittämänsä Liike virtaa -konseptin tunteja.

Erikan taiteelliseen työhön ja taustoihin voi tutustua täällä.

MOTTO

Eri taitotasoilla voi tanssia hyvin ja ilmaista itseään.

artikkelin kuva: Manuel Reyes
kuvat Pietarissa: Irina Bogatyreva

Yhteistyökumppaneita vuosien varrella mm.:

BailaBaila, Casamba ry, Flamenco Ártico, Flamencostudio Mia Vasara, Fuente (Pietari), Helsingin Flamencoyhdistys ry, Jyväskylän Flamencoyhdistys ry, Kansallisooppera, Kouvolan Kansalaisopisto, Kymen Flamenco ry, Palo Nuevo, Studio90, Tampereen Flamencoviikko, Turun Flamenco ry, Wasa Flamenco

Lyhyt tanssihetki virittäytymiseen

Tanssiminen on paitsi hauskaa, niin hyödyllistä myös aivoille ja hyvinvoinnille. Allaoleva video on Avoimen yliopiston Neuroscientific approach to artistic and practical subjects -kurssille vuonna 2022 tehty työ. Videon alla luku-, katselu- ja kuunteluvinkkejä.

Kirjallisuutta
Damasio Antonio: El extraño orden de las cosas. La vida, los sentimientos y la creación de las culturas (2018, alkuperäisteos The Strange Order of Things. Life, Feeling and the Making of Cultures)

Hansen Anders: Aivovoimaa. Äänikirja (2020)
Huotilainen Minna: Näin aivot oppivat (2019).
Huotilainen Minna & Peltonen Leeni: Tunne aivosi (2017).
Huotilainen Minna & Peltonen Leeni: Uuden ajan muistikirja. (2019).
Huotilainen M., Rankanen M., Camilla Groth C., Seitamaa-Hakkarainen P., and Mäkelä M.: Why our brains love arts and crafts Implications of creative practices on psychophysical well-being. www.FormAkademisk.org, Vol.11 Nr.2, 2018, Art 1, 1-18

Kalat, J. W.: Biological psychology (2018)

Laird Kelsey, T., Ineke Vergeer, Sarah E. Hennelly and Prabha Siddartha: Conscious dance: Perceived benefits and psychological well-being of participants. Complementary Therapies in Clinical Practice. Volume 44, August 2021

López María E., Sara Aurtenetxe, Ernesto Pereda, Pablo Cuesta, Nazareth P. Castellanos, Ricardo Bruña, Guiomar Niso, Fernando Maestú and Ricardo Bajo: Cognitive reserve is associated with the functional organization of the brain in healthy aging: a MEG study. Frontiers in Aging Neuroscience 13th June 2014

Poikonen Hanna: Dance on cortex. ERPS and phase synchrony in dancers and musician during a contemporary dance piece. Cognitive Brain Research Unit, Department of Psychology and Logopedics, Faculty of Medicine, University of Helsinki 2018

podcast
Poikonen Hanna: Tanssia aivoissa, jaksot 1-4/4. julkaisija: Tanssin talon Youtube kanava
https://youtu.be/JA0zHtGVVhE

Videos:
You can grow new brain cells. Here’s how. Sandrine Thuret. Ted Talks
https://www.ted.com/talks/sandrine_thuret_you_can_grow_new_brain_cells_here_s_how?referrer=playlist-how_does_my_brain_work&autoplay=true

Antonio Damasio, ”Feeling & Knowing: Making Minds Conscious” 28.1.2022 HARVARD SCIENCE BOOK TALKS
https://youtu.be/PrVJflJLooc

muu media
Poikonen Hanna: Tanssijan aivot kehittyvät ainutlaatuisella tavalla. 30.8.2017
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/tanssijan-aivot-kehittyvat-ainutlaatuisella-tavalla

López Maria.: neurotieteilijä Nazareth Castellanosin haastattelu:«Conocer las emociones nos hace tomar mejores decisiones» Diario de Mallorca 5.6.2022
https://www.diariodemallorca.es/economia/diario-de-negocios/dones-d-empenta/2022/06/05/nazareth-castellanos-conocer-emociones-mejores-66875953.html

Simpson Suzy: What is Brain Dance?
https://3-ddance.com/what-is-braindance/

Flamencotreeni kengittä

Kengittä treenaaminen on hauskaa ja rentoa, ja se auttaa oppimaan rytmiikkaa uudella tasolla. Ellet siis voi kotona treenata flamencokengillä, eikä lähellä ole tanssisalia tai muuta tilaa, mitä voisi omaan treenin käyttää, niin ei huolta. Ei se treeni hukkaan mene. Katso vinkki sukkatreeniin. Se toimii myös kenkien kanssa ja parantaa äänen laatua.

Opi, hio, tanssi…

Hierbabuenan verkkotunnit tarjoavat flamencotanssija Erika Alajärven johdolla mahdollisuuden…

  • …tanssia silloinkin kun ei lähistöllä ole tarjolla sopivia tunteja
  • …tutustua flamencotanssiin ja sen kieleen alusta alkaen
  • …harjoitella flamencotanssia silloin kuin Sinulle sopii

Tutustu eri aiheisiin ja tule mukaan oppimaan, hiomaan, tanssimaan.

Kaikki tunnit ovat flamencotanssija Erika Alajärven suunnittelemia ja toteuttamia. Sopivia tunteja löytyy niin vasta-alkajille ja flamencotanssin perusteita kertaaville kuin pidemmälle ehtineille tanssijoille ja paljon esiintyville.

Alkeet/Perustaso

Tutustu Flamencoon! -kokonaisuus tutustuttaa flamencotanssin kieleen ja perusliikekieleen. Lyhyt kurssi auttaa ymmärtämään flamencotanssin eri elementtejä ja antaa kuvan lajista. Se sopii niin uusille harrastajille kuin perusteita kertaaville.

Uudet harrastajat voivat jatkaa kurssin jälkeen Tekniikkaa perustaso -tunneilla, joilla perehdytään syvällisemmin tanssin eri osa-alueisiin.

Tekniikkaa

Tekniikkaharjoituksia tarjoaa TEKNIIKKAKIRJASTO. Rytmiikkaharjoituksista löytyy eritasoisia variaatioita tunnisteilla PERUSTEITA, HYVIÄ HARJOITUKSIA ja HIUKAN HAASTAVAMPAA. Lisäksi kirjastosta löytyy harjoituksia tunnisteilla KOPUTUSYHDISTELMIÄ ja LIIKETTÄ KOKO KEHOLLE. Kaikki videot ovat tilaajalle vapaasti katseltavissa.

Koreografiaa

Koreografia -kurssit ovat nähtävissä aina 6kk ajan. Aikaa voi käyttää tarvittaessa enemmänkin ostamalla lisäaikaa 3kk. Edullinen kurssin kertaus on saatavilla myös myöhemmin, jos haluat palata aiheeseen ja elvyttää aiemmin harjoitellun koreografian.

Koreografiatunteja on myös huivia, kastanjetteja tai bata de cola -hametta käyttäen sekä BAILEN RAKENNE -tunnuksin merkittynä lyhyemmät kahden kuukauden ajan aina yhteen perinteisen flamencokoreografian osioon keskittyvät kurssit. Osista voi koota kokonaisen tanssin elävän musiikin säestyksellä tanssittavaksi. Kaksi tasoa.

kuva: Terhi Ketolainen